Monissa kriisiharjoitusten ennakkokyselyissä vastaajat ovat kertoneet, ettei heillä ole mielestään riittävää osaamista kriisitilanteita varten. Joko työnantaja ei ole järjestänyt riittävästi kriisiharjoituksia tai työnkuva on ollut sellainen, että kriisejä ei ole sattunut kohdalle. Kriisitilanteiden hoitaminen on hyvin samankaltaista riippumatta käsillä olevasta skenaariosta. Samat johtamisen ja muun toiminnan lainalaisuudet pätevät jokaisessa kriisissä. Sen vuoksi osaamista voi hankkia muutoinkin kuin oman organisaation harjoituksissa. Henkilökohtaisen osaamisen hankkiminen on järkevää senkin vuoksi, että sitä voi hyödyntää työnantajasta riippumatta. Kriisiosaamista kannattaa hankkia aktiivisesti, koska se on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. Ei kannata välttämättä jäädä odottamaan sitä oikeaa pestiä, jossa harjoitusta saa työnteon kylkiäisenä. Kun hankit itsellesi kriisiosaamista, kannattaa asiasta laittaa maininta omaan cv:hen työnhakua varten. Kriisiosaamista voi hankkia lukemalla kirjallisuutta tai hankkimalla koulutusta. Kirjallisuudesta nostan esille mainion Mainekriisi -kirjan. Koulutusta voi hankkia esimerkiksi Gestionin verkkokoulutuksilla. Niissä käsitellään kriisitilanteiden hoitamiseen liittyviä tärkeimpiä asioita käytännönläheisesti. Koulutuksissa ei ole tehtäviä vaan ne toimivat enemmänkin tietopankkeina. Organisaatiot voivat tarjota kursseja henkilöstölleen osaamisen päivittämiseksi tai kriisiosaamista tarvitseva voi hankkia kurssin itselleen.
Tulevan syksyn aikana Gestion tarjoaa videoyhteydellä järjestettäviä kursseja, joissa käsitellään muun muassa kriisitilanteiden perusasioita, kriisijohtamista ja kriisiviestintää. Organisaatioiden harjoittelua varten Gestionilla on oma kriisiharjoitus -konsepti, jonka avulla johto- ja kriisiryhmät voivat testata iskukykyään. Kun hankit itsellesi kriisiosaamista, kannattaa asiasta laittaa maininta omaan cv:hen työnhakua varten. Työnantajat arvostavat kriisiosaamista varmasti rekrytoinneissaan. Gestionin koulutuksissa on sisältöä ja näkemystä, jota ei muualta saa.
0 Comments
Leave a Reply. |
Gestionin blogit
Gestionin blogeissa käsitellään ajankohtaisia asioita johtamisen ja viestinnän näkökulmasta. Arkisto
April 2023
kategoriat
|