Kriisivarautuminen voi vaikuttaa hankalalta aloittaa tai se voi jäädä helposti kesken. Varautumisesta ei kannata tehdä liian monimutkaista, koska se ei ole sitä. Kaikkiin skenaarioihin ei tarvitse varautua. Riittää kun laittaa viisi perusasiaa kuntoon.
Oma osaaminen – kriiseistä selvitään riittävän osaavien henkilöiden yhteistyöllä. Jokaisella pitää olla oman vastuualueensa kriisiosaamista. Erityisesti kriisijohtajien ja kriisiviestijöiden pitää osata hommansa. Kriisiosaamista voi kerryttää Gestionin verkkokursseilla, luennoilla tai harjoituksilla. Kriisiorganisaatio – kriisitilannetta hoitava kokoonpano pitää miettiä hyvissä ajoin ennen kriisiä. Kuka johtaa, kuka viestii, kuka puolestaan kerää ja jakaa tilannekuvaa. Kun kaikki tietävät oman roolinsa kriisin aikana, on tehtäviin helpompi varautua omatoimisestikin. Kriisiharjoituksessa roolit saadaan liitettyä toisiinsa ja menestymisen mahdollisuudet kriisitilanteissa kasvavat huomattavasti. Kriisijohtaminen – kriisijohtaja on kriisivarautumisen tärkein henkilö. Hänen johdollaan kriisit vältetään tai alkaneet kriisit hoidetaan. Kriisijohtaminen on kriisitilanteen tärkein toiminto. Kriisijohtamista voi harjoitella helposti yrityksen yhteisen kriisiharjoittelun osana tai itsenäisenä osiona. Kriisijohtajan pitää osata muuttaa johtamistyyliään normaaliajan johtamisesta. Jo muutamilla yksinkertaisilla muutoksilla johtamistyylin muutos onnistuu helposti. Kriisiviestintä – viestintä on kriisin näkyvin osa. Siinä on helpoin mokata ja siksi siihen pitää panostaa. Viestinnässä onnistuminen on ehkä tärkein asia kriisin aikana. Kriisi pitää saada viestinnällisin keinoin oikeisiin mittasuhteisiin. Kerrotaan mitä on tapahtunut, miten asia vaikuttaa eri tahoihin ja miten asia aiotaan korjata. Tilannekuva – kriisistä selvitään tekemällä hyviä päätöksiä. Niitä ei voi tehdä, jos tilannekuva on puutteellinen. Tilannekuvaa on helppo kerätä yhteiselle alustalle, josta tieto on kaikkien toimintaan osallistuvien saatavilla. Pääasia on, että sopiva alusta rakennetaan jo normaaliaikana ja sen käyttöä harjoitellaan.
0 Comments
|
Gestionin blogit
Gestionin blogeissa käsitellään ajankohtaisia asioita johtamisen ja viestinnän näkökulmasta. Arkisto
April 2023
kategoriat
|