Digi- ja väestötietoviraston TAISTO20 -harjoituksen palautetilaisuudessa tuli esille mielenkiintoisia asioita. Gestion ei osallistunut harjoitukseen, mutta kantaa kortensa kekoon kommentoimalla muutamia näistä huomioista.
Viestinnän ja johdon olisi tärkeää olla mukana harjoituksissa. G: Näin se lähes poikkeuksetta on. Erityisen tärkeää se on, jos halutaan harjoitella päätöksenteon laatua ja päätösten vaikutusta organisaation maineeseen sekä organisaatiota kohtaan tunnettuun luottamukseen. Johtaminen ja päätöksenteko ovat kriittisiä toimintoja kriisin aikana, mutta viestinnässä on yleensä helpoin mokata. Viestintä kun on kriisin hoitamisen näkyvin osa. Ulkopuolisesta tarkkailijasta on hyötyä harjoittelevalle organisaatiolle. G: Samaa mieltä. Ulkopuolisen näkemys on arvokas lisä harjoituksissa, koska tositilanteessakin organisaation toimintaa arvioidaan ulkopuolisen näkemyksen kautta. Kriisihän on usein luonteeltaan sellainen tilanne, jossa luottamus organisaatiota kohtaan vaarantuu tai maine uhkaa mennä. Harjoitukset voivat olla lyhyitäkin. G: Totta. Kriisitilanteiden hoitaminen on aina kokonaisuus, mutta sen yksittäisiä osa-alueita voi harjoitella täsmänä. Vaikkapa niin, että lyhyessä työpöytäharjoituksessa mietitään syvällisemmin vain tilannekuvan muodostamista tai vain viestinnän sävyä eri tilanteissa. Samoin tietoturva-asioissa voi harjoitella vaikkapa sähköpostin vastaanottamista ja siinä olevaan tietoturvauhkaan reagoimista, kuten Nixun Anu Laitila tilaisuudessa kertoi. Kaikki ei ole kyberiä vaan myös digiä. G: Kyber ja digi menevät usein sekaisin. Tärkeää onkin aina tarvittaessa tarkentaa mitä milläkin etuliitteellä tarkoitetaan. Sama periaate pätee myös kriisitilanteiden viestinnässä käytettäviin termeihin, jotka on aina hyvä yhdenmukaistaa ja täsmentää, jotta mahdollisimman monet ymmärtäisivät ne samalla tavalla. Finglish alkaa tökkimään. G: Kyllästyminen finglishin käyttöön nousi keskusteluun webinaarin chatissa (eli sähköisen verkon kautta järjestetyn tilaisuuden kommenttikentän kommenteissa). Monesti englanninkielinen termi on kuitenkin se kaikkien tuntema ja vakiintunut termi, varsinkin tietoturva-asioissa. Kriisitilanteissa vakiintumattomien suomenkielisten termien käyttäminen saattaa aiheuttaa asioiden sekoittumista. Kriisiä hoitavan organisaation käyttämä sisäinen kieli onkin hyvä erottaa ulospäin suunnatussa viestinnässä käytettävästä kielestä. Lisää tietoa Taisto20-harjoituksesta löydät täältä https://dvv.fi/taisto
0 Comments
Leave a Reply. |
Gestionin blogit
Gestionin blogeissa käsitellään ajankohtaisia asioita johtamisen ja viestinnän näkökulmasta. Arkisto
April 2023
kategoriat
|